Oltiin eilen Ahmakulmalaisten ja Melekosten kanssa Somerolla treenaamassa paimennusta. On se vaan tosi mielenkiintoista puuhaa! Kaikki koirakot oppivat paljon uutta. Eka kierros mentiin pienemmällä laitumella. Lampaita taisi olla 8. Tavoitteena oli vähän muistutella mieliin oppeja viime kesältä. Toisella kierroksella sitten kuljettiin samaa laumaa rännissä, porttien läpi ja häkitettiin. Lounaan jälkeen päästiin isolle laitumelle ison lauman, n. 50 lammasta, paimentamiseen. Vähän hirvitti. Tavoitteena oli kuljettaa lauma laitumen toiseen reunaan ja tuoda takaisin.

Omista koirista mulla oli mukana Pipa ja Ama. Pipa oli viime kesänä kerran Somerolla ja kerran Vehmersalmella. Amalla taukoa edelliseen kertaan olikin jo vierähnyt 5 vuotta. Ekan kerran se oli lampailla H:kyrössä puolivuotiaana. Kyllä niillä molemmilla ainankin hetkittäin syttyi lamppu. Pipa näytti omatoimisen luonteensa kun tupsahdin kumoon tantereeseen, se laittoi pikkulauman sillä aikaa itsekseen häkkiin:)

Kuvia päivästä löytyy täältä http://ahmakulma.kuvat.fi/kuvat/Paimentamassa+Somerolla/ + Niinan kuvat täältä http://tohvelitar.kuvat.fi/#/kuvat/Paimentamassa+Somerossa+9.6.2012/